Mä en oo ihan varma miks just tänään mä oon vaan kerpele-tuulella...

En oo pahalla päällä, muutta tuntuu, että tökkii tökkii ja tökkii... Koulussa istun tunnilla ja kirjotan blogii, koska meille taitaa tuntia pitää joku joka on kirjastontäti nimellä täällä kertomassa meille tiedonhausta... Mulla on jotenkin sellainen olo että ellen mä nyt jo 25 vuotiaana osaa käydä kirjastossa, enkä hakee tietoa niin ois paree olla sit koskaan osaamatta, mutta koska kaikki nämä perustaidot ovat jo hallussa niin näen paremmaksi tehdä jotain ihan muuta kuin kuunnella X)...

Toi tätihän saarnaa kun pappi

Tänään olis keksittävä tekemistä kolmeks tunniks, koska olis tavallista pidempi ns. hypäri...

mä oon ihan kypsänä täällä, tunnin päästä olis ruokailu, sitä odotellessa siis jatkuu tämäkin tunti. Ainakin ne on oikeesti tarkkana nykyään noista poissaoloista täällä koulussa, olis tarkkana opetuksen tasosta myös...

mua väsyttää en jaksa ja marisen koko ajan kaikesta turhasta, palailemme kun jaksan kirjotella taas, yritän kirjottaa useemmin kuin kerran kuussa tai harvemmin...

hei vaan hei hei.

Hauskaa ihan mitä vaan päivää itse kullekin, joka tätä nyt erehtyy lukemaan. Mä olen vihdoin ja viimein terve, mahtavaa ihanaa, upeeta, aina vaan ihanaa. 2 viikkoo saikkarilla, pää meinas oikeesti hajota kokonaan, ja ei oikeesti tainnu ollla ees kaukana. Taas täällä työharjottelussa kirjottelen, kun ei oikeesti parempaakaan tekemistä ole. Viimestä viikkoa täällä olen ja toinen, uus harjottelija on jo täällä. Aina vaan paranee, mä pääsen ens viikolla siis takasin koulun penkille, mikä nyt ajatuksena ei ole niin sairaan houkutteleva, mut ainakin voi nukkua pommiin rauhassa, viimeset 10 viikkoa, korjaan 7 viikkoa ennen kipeeks tulemista, niin ei vaan uskaltanu sammuttaa herätystä ja antaa mennä vaan unen suloiseen sekamelskaan.

No totta puhuen, mulla ei oo kyl varaa olla pahemmin koulusta pois, kun ne siellä taitaa kytätä mun poissaoloja vähän tarkemmalla silmällä... Vähän väliä päässä käyny ajatus, että käydäkö tää koulu loppuun vai ei? Välillä vaan tuntuu että vituttaa koko laitos, sitte välillä se ei vituta ihan niin paljoo. Otapa musta ja mun ajatuksista sitte selko...

Tässä olis nyt sitte vajaa tunti vielä luppoaikaa, sitten ymmärtääkseni tääl harjottelussakin ois kerrankin jotai äxönii, jebaa.

Mulla on joku ajatuskatko päässä, ei oikein ajatus kulje, eikä oikeen mikään innosta tällä hetkellä, lopetan siis näihin kuviin ja tunnelmiin ja jatkan jonkun asian tekemistä, millä ei oo oikeesti mitään väliä tai ees hyötyä...

moik.

Mitäköhän tyhmää tänään kirjottais? Kaikki ylös vaan, mitä mieleen tuleekin...En saanut viime yönä oikein unta, voisin olla nukkumassa vieläkin, mutta kun en ole. Ikävä kyllä. Mulla ei oo ees yhtään nälkä tänään. Ihmettelen kovin, mä oon viime aikoina ollu vain ja ainoostaan koko ajan nälkäinen. Niin joo, ja kun eilen satuin mainitsemaan näistä lisääntyneistä ystävistä, niin enkö sitten heti kuullu jo taas uutisia lisää sikiävistä ihmisistä...Tottakai olen todella iloinen kun toisetkin on onnellisia, mutta kun mäkin haluan olla samalla tavalla onnellinen.

Mutta siis mähän olen onnellinen, omalla tavallani koko ajan, mutta olis kivaa olla koko ajan vähän onnellisempi. Mä voisin nyt oikeasti tehdä ees hetken näitä hommia mitä mun kuuluu tehdä ja jatkaa vaikka kotona.

Mä oon tänään vähän pahapäinen, kuuluisa pms vyöryy taas päälle ja sarvet on tainnu jo kasvaa muutaman sentin...

Mulla on tosi tylsää täällä työharjoittelussa tänään...Koitan keksii turhaakin turhempaa tekemistä tauotta. Tähän mennessä tekemisen keksiminen on ollut helppoa. Ja välillä mä oon oikeasti saanu tehtyyki jotain järkevää. Mä istun täällä työharjottelussa koneella ja kotona ollessa mä istun koneella, joten toi ylhäällä oleva kuva ei voi olla kaukana totuudesta muuta kuin siten, että tuossa kuvassa on mies. Onneks mä oon nainen...:)

Mua on viime aikoina alkanu ihan hirmusesti ahistamaan muutama asia. Aivan ykkösenä mun ahdistuslistalla on se että en oo saanu tähän astisessa elämässäni vielä mitään tehtyä ja ettei kaikki nyt ihan väärin ymmärtäis, niin tolla tarkoitan sitä että en ole saanut vielä ainuttakaan lasta, eikä mulla ole sitä isääkään sille ensimmäiselle lapselle. Mä pelkään että 50 vuotiaana vanhana piikana mä pohdin, että mikä meni pieleen?

Mä alan oikeasti olla huolissani, koska mä kuitenkin haluisin että kun sen lapsen saaminen on ajankohtaista, että sen lapsen vanhemmatkin olis sitten yhdessä. Mulla on jotenkin tää perusmalli perheestä kans mun tavoitelistalla. Olen kyllä miettinyt jo sitäkin, että ellei sitä miestä vaan löydy, niin tahtoisin adoptoida. Tässä meidän maailmassa on niin paljon lapsia ilman kotia, niin paljon lapsia ilman vanhempia ja rakkautta. Mulla ois rakkautta tarjolla vaikka millä mitalla, ei lopu kesken.

Mulla on myöskin nää ympäristön paineet, kaikki mun ikäiset ystävät ja kaverit ja tutut ja niitten tuttavat on jo lapsia saaneet ja ellei niillä vielä ole niin sitten niillä on mies ja suhteellisen kiva ja mukava parisuhde, jossa ei säröjä ole.

Mä alan olemaan friikki, mulla kun ei oo mitään noista...

Noh...onhan mulla mun kissat, ne saa toimia mun varavauvoina vielä tovin.

Mun hoivavietti vie multa järjen, mun tarvii alkaa piinata mun lisääntyneitä kavereita pyytämällä niiltä lasta viikonlopuksi "lainaan".

jepjep, mä yritän jatkaa töitä, vaikka mua ei kyllä yhtään huvita...